Hyvää huhtikuuta ja tulevaa pääsiäistä!

Se on semmonen asia et meikäläinen on tässä kuukauden verran ollut jo töissä. Kyseessä on vuoden määräaikainen työpaikka, se että mitä teen ja missä oon jääkööt salaisuudeksi ettei mun henkilöllisyyteni paljastu. Toisaalta jos yhtään mun perheenjäsenet on sattuneet eksymään tänne mun vuodatussivulle, (joka on kuitenkin hyvin epätodennäköistä) niin he tietävät kuka olen, mutta pääpointtina on tässä mun blogissa että saan anonyymisti kirjoitella ihan mitä päähäni pälkähtää. Enimmäkseenhän tämä on ollut sellaista ajatusten ja tunteiden purkua (silloin kun oon jaksanut kirjoittaa..). Ja oikeasti tämä olisi kyllä niin loistavaa terapiaa että koitan kirjoitella ainakin kerran viikossa.

Eli siis töissä kuukauden verran. Noh, miltäs se on maistunut?

Itse asiassa maistunut oikein hyvälle. Pikkaisen pääsin tuurilla tähän paikkaan, sain vähän kiertäen kaartaen vinkkiä tästä paikasta ja taisin olla sitten jopa ainut hakija, että voitte vaan kuvitella mikä paikka on kyseessä jossei hakijoita ole. Ihan täyttä päivää teen ja saatan jopa olla viikonloppuhommissakin joskus. Palkkakin on ihan mukava, toisaalta osahan niistä tulee jossain vaiheessa menemään ulosottoon, mutta kyllä sen kärsii kun tietää että velat pienenee. Vai pieneneekö? No enpä tiedä pieneneekö velat vai väheneekö korot mutta olempahan ainakin yrittänyt.

No mutta miksi sanoin että "jossain vaiheessa"? No sen takia että oompas tässä alkuvuodesta sitten kusassu raha-asiani oikein kunnolla. Pelaaminen pääsi ottamaan valtaa sen jälkeen kun olin epähuomioissani jättänyt jossain vaiheessa yhden kuun vuokran maksamatta (osasyynä tähän oli kelan sekoilut mun asumistuen tarkistuksen kanssa), ja yritin pelaamalla voittaa rahat että saan vuokrat ajantasalle. No tottakai siinä kävi sitten niin että olin sitten pelannut ne vähätkin rahat kun yritin saada lopulta voitettua sen mitä olin pelannut. Eli sama saatanan oravanpyörä mikä pelaamisesta aina tulee.. Kävin vuokranantajalla vuokravalvonnassa juttelemassa vuokrarästeistä ja sovimme että teen maksusuunnitelman että miten saan vuokrat ajan tasalle. No tein maksusuunnitelman ja maksoinkin kolme erää sovitusti pois. Mutta sitten kusi. Koska mulle oltiin alunperin sanottu palkkapäivä väärin, niin ensimmäinen palkka olikin sitten yli puolet pienempi kun mitä kuvittelin ja paljon aikaisemmin kuin mitä alun perin oltiin sanottu (esimiehen kanssa allekirjoitin työsopimuksen (jossa ei lukenut koska on palkanmaksupäivä) jonka jälkeen tutustuin työpaikkamentorin  kanssa hieman työpaikkaan, ja hänellä oli väärä käsitys työnkuvastani, joten sanoi minulle alunperin väärän palkanmaksupäivän. Enkä siitä summasta mitä sain pystynyt maksamaan vuokraa sen verran mitä olen maksusuunnitelmassa luvannut. Tällä hetkellä rästissä on viime kuusta noin 1/3 ja tämä kuukausi jonka eräpäivä on tänään, ja eilen olisi pitänyt maksusuunnitelman mukaan maksaa sen verran että se olisi kuitannut viime kuun rästin pois ja tästä kuusta noin 2/3. MuttaReilu kahden viikon päästä tulee seuraava palkka (joka on luojan kiitos kokonainen palkka). Tällä hetkellä mulla on rahaa n 30e ja sillä pitäisi pärjätä sen reilu kaksi viikkoa. Eli sen takia "jossain vaiheessa" että en soita ulosottomiehelle että tulee tilille ennenkuin olen saanut raha-asiat siihen kuntoon että hän voi käydä vetäisemässä kunnon loven siihen tiliin mikä tulee.

Kirjoitampas taas ihan sekalaisia. No väliäkös tuolla kun ei tätä kukaan lue niin ei kenenkään tarvi selkoo saadakkaan.

Että munarikasta pääsiäistä vaan.