Mä tein sen! Kävelin aamulla terveysasemalle ja jonotin tunnin hoitajalle. 

Melkein samantien aloin poraan. En oikein ees tienny mitä pitäis sanoa.

Sain kerrottua että oon yksinäinen. Etten tee mitään ku oon kotona.

Että en jaksa välittää enää mistään enkä jaksa tätä enää.

Että oon ajautunut pahoihin pikavippiongelmiin pelaamisen takia.

Että oon kyllästyny oleen läski, jota kukaan ei huomaa.

Hän kysyi onko itsetuhoisia ajatuksia. 

Kerroin että ei, koska teininä oli enkä halua siihen samaan.

Että sen sijaan en vaan välitä enää mistään.

Että on ihan sama mulle mitä tapahtuu.

Kysyi onko uniongelmia.

Kerroin että välillä, kausittain. 

Mutta että tällä hetkellä on mennyt ihan hyvin.

Että joskus tulee öitä, jolloin en meinaa saada nukutuksi.

Mutta suurimmaksi osaksi nukahdan helposti.

 

Sain kaksi aikaa. Hoitajalle jonka kanssa lähetää työstää paino-ongelmaa.

Toisen lääkärille jonka kans sit hoidetaan mielenterveyttä ja peliongelmaa.

 

Pelkäsin ihan hirveesti että se hoitaja käännyttää mut pois, et ei mulla oo ongelmia.

Tai että hän syyttäisi minua hirveesti.

Mutta oli todella ymmärtäväinen ja ihana hoitaja.

Eka aika on vajaa kahden viikon päästä. Ja hän sanoo että jos sitä ennen tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle tai että muuten tuntuu siltä että pitäisi päästä aikasemmin puhumaan, voin mennä uudestaan jonottaan.

Mutta sanoin että kestän siihen asti, nyt kun vihdoin sain itteni tänne ja tiedän et saan apua.

 

Oon jossakin määrin ylpee ittestäni.

Ehkä tää tästä.