SYKSY

Kaikki alkoi ehkä kuukausi sitten. Yhtäkkiä huomasin eristäytyneeni lähes kaikesta. Kaikista. Koko kesän olin melko aktiivinen. Nyt en näe juuri ketään muita kuin sukulaisiani, isääni kun käymme yhdessä kävelemässä aamuisin, mummoani kun käyn hänen luonaan jopa kahdesti päivässä, jottei hän tuntisi oloaan yksinäiseksi, puolisonsa hän menetti vuosi sitten kesällä. Jonka jälkeen minusta tuli hänen tukipilarinsa. Ehkä yksi syy fiiliksiini, huolehdin hänestä. En itsestäni.

Pikkusiskoi vierailee luonani melko usein, huomenna hän tulee jotta voin avautua hänelle fiiliksistäni. Selasin puhelinnumerot ja facebook-kaverit, että kenelle voisin puhua. Siskoni oli ainut joka tuntui sellaiselta jolle voisi puhua. Masentavaa. 

Äitiäni en ole nähnyt kuukauteen. Kun BigBrother alkoi, ilmoitin että käyn heillä seuraavan kerran kun kyseinen roskaohjelma loppuu.  Heillä on 24/7 enkä todellakaan jaksa katsella sitä sielä ollessani. Äitini tuntien se meinaan pyörisi koko ajan televisiossa. Eikä äiteni tule luonani käymään, en muista koska hän olisi viimeksi täällä käynyt. Toissapäivänä puhuimme puhelimessa, hän valitti ikäväänsä. Äskin tulla tänne sit kahville. "En jaksa töiden jälkeen ähteä ajamaan" (15-20min ajomatka). Pikkuveli on käynyt luonani ehkä 4 kertaa, ja olen asunut tässä 4 vuotta. 

 

HELVETTI, ON VAIKEA KIRJOITTAA!

Ajattelin, että olisi helppo kirjoittaa ajaukset. Mutta ei se ookkaan helppoa. Ei vitussa. Tässä ku kirjoitan, en saa mitään aikaseksi. Mitään järkevää. Helvetti. Vittu.

En osaa muuta sanoo, ku vituttaa ja masentaa. Oon nii vitun yksinäinen.