Mä en jaksa mä en jaksa mä en jaksa.

Välittääkö musta oikeesti kukaan? Kiinnostaako oikeesti ketään se et oonko hengissä vai en?

Mä en jaksa enää kokea uusia pettymyksiä. En jaksa enää tyhjiä lupauksia. Mä oikeesti mielummin linnottaudun mun kämppään, kun kohtaan ihmisiä joita ei kiinnosta, jotka valehtelee ja pettää lupaukset. Mielummin oon kotona neljän seinän sisällä, täällä kukaan ei mua pysty satuttaan.

Postiluukusta tulee kyllä kirjeitä, niin tässä vaiheessa mulla on luottotiedot menny ja ulosottoviranomaisilta alkaa tulla kirjeitä. Osallistuin kesän aikana Peluurin PeliPoikki-ohjelmaan joka kesti 8 viikkoa. Ei paljoa ollu apua, koska sen avulla huijasin itseäni ja terapeuttiani joka soitti kerran viikossa mulle. Mulla on nki saatanasti pikavippejä, että mä en oikeesti tiedä mitä mä teen.. Oon tehny maksusuunnitelmat aika moneen, kaks on menny jo ulosottoon ja muutama kohta peritään oikeusteitse.

Mä en tiedä mitä mä teen. Mua ei toisaalta ees kiinnosta mitä tapahtuu. Ja mä en jaksais ees välittää enää.

Mun äidillä on todennäköisesti kohtusyöpä. Jos näin todella on, en tiedä miten kestän sen. Siinä mielessä, että pitäisi olla vahva ja tukea äitiä ja tsempata että hän jaksaisi kaikki hoidot ja paranisi.

Kuka auttais ja tsemppais mua? Kuka osais auttaa mua selvittään mikä helvetti mussa oikeesti on vialla. Tää ei todellakaan voi olla normaalia. Mikä vittu mua oikeesti vaivaa??  
Mä en toisaalta osaa ees kuvailla miltä musta tuntuu, mikä ahdistaa, mitä mä ajattelen.

Mut sen mä tiedän että

MÄ EN VITTU JAKSA TÄTÄ PASKAA ENÄÄ!!!

Kun kävin sillon keväällä siä "lääkärissä", siitäkään ollu paskan vitun haileen verran apua. Se "lääkäri" oli vaan sitä mieltä että mä oon vaan tylsistyny, ja mun pitäis keksiä itelleni tekemistä. Ja et mulla on kyllä läheisiä joille voin puhua jos jokin vähän ahdistaa. No en vittu oo ja ei vittu oo!

Siis oli kyllä niin perseestä koko lääkäri, ei ottanu mua yhtää tosissaan, mun peli ja siitä seuranneisiin talousongelmiinkin se sano vaan että "ota yhteys velkaneuvontaan". Voi vittu ihanku se sillä hoituis.

Mä en jaksa en jaksa en jaksa. Ja jos äitillä todetaan syöpä, ni en oikeesti tiedä jaksanko enää tänkä vertaa mitä nyt.

Oon kovasti yrittäny saada ajatukset ja asenteen muutettuu tätä elämää kohtaan, mut loppujen lopuls tuntuu et se on vaan teeskentelyä ja vie enemmän voimia. Ja kun joskus ajattelen positiivisesti ja oikeesti kaikki saattaiski mennä hyvin, niin sit taas taivaalta putoo ämpärillinen paskaa mun niskaan.

Oikeesti .

Olin onnistunu suht hyvin oleen pelaamatta, hoitanu laskut ja tämmöset ja ilomielin lähdin kaupungille parin kaverin kanssa kahville ja ehkä ettiin mulle uudet farkut. Enkös tietenkin sielä kaupungilla sattumoisin sit törmänny äitiin joka just tuli gynekologilta jolta sai vahvan epäilyn kohtusyövästä. Siinä meni se päivä. Ja illalla pelasin. Ja seuraavana päivänä lisää.

Jos mä ny vaa alkaisin nukkuun, ja en heräis enää aamulla, okei?