Tänään oli se päivä. Kerroin äidille.

Oli pakko, kun puhelinliittymä suljettu maksamattomien laskujen vuoksi. 

Se oli kamalaa. Soitin whatsappin välityksellä, jota pystyn wifin avulla käyttään.

Ensimmäisen 15min äite selitti omia asioitaan, käsijuttuja ja lääkärikäyntejä.

Sit kerroin. Itkin vaan hysteerisesti. Äite oli vihanen. Pettynyt. Pettynyt kosk en oo kertonut sille.

Kerroin että mua hävetti, enkä halunnu tuottaa pettymystä, kun muutenkin tuntuu että oon vaan yhtä epäonnistumista.

Lupasi että kaikki järjestyy. Että kaikki tekee virheitä mutta niistä on opittava.

Huomenna pitäisi sinne mennä. Pelottaa. En toisaalta haluais äitee nähdä. Hävettää niin paljon.

Ahdistaa. Oksettaa.

Äite on vaan huolissaan että tekisin jotakn tyhmää. En todellakaan tee.

Jos tekisin, olisin tehnyt sen jo.

 

Onko tämä nyt sitten helpotus vai uusi taakka, sen näkee myöhemmin.